Tiedote
Pieksämäki (Naarajärvi)
20.3.2026
DEKO MedTech Oy:n tuotantotiloissa syttyi maanantaiaamuna 9.3. tulipalo tuotannon aikana. Palo sai alkunsa yhdestä tuotantolaitteesta. Koko henkilöstö evakuoitiin välittömästi eikä henkilövahinkoja tapahtunut. Palo rajoittui pienelle alueelle tuotantotiloissa.
Pelastuslaitos hälytettiin paikalle ja tilanne saatiin nopeasti hallintaan.
Tulipalo aiheutti savua ja nokea, minkä vuoksi tiloissa tehtiin laajoja puhdistus- ja siivoustoimenpiteitä. Siivoustyöt on nyt saatu päätökseen ja kaikki toiminnot ovat palautuneet normaaleiksi.
Tuotanto on käynnistynyt suunnitellusti ja toiminta jatkuu normaalisti. Olemme olleet yhteydessä kaikkiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin, joihin tilanteella on ollut vaikutusta.
Haluamme kiittää henkilöstöämme esimerkillisestä ja rauhallisesta toiminnasta tilanteessa sekä pelastusviranomaisia nopeasta ja ammattitaitoisesta reagoinnista. Kiitämme myös yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä tilanteen aikana.
Pahoittelemme tapahtuneesta mahdollisesti aiheutunutta haittaa asiakkaillemme.
Lisätiedot:
Tero Andersson, toimitusjohtaja
044 3411 456
tero.andersson@dekomedtech.com